Miksi kaulan iho veltostuu?

Miksi kaulan iho veltostuu? - Dermalogica Suomi

Kaulan iho on ohutta, herkkää ja siinä on vähemmän kollageenia kuin kasvojen ihossa. Useimmat meistä laiminlyö kaulan ihon hoitoa, mutta kohdistamalla erityistä huolenpitoa kaulan alueelle, sitä voi auttaa näyttämään sileältä, kimmoisalta ja kiinteältä.

Kaulan iho ja ikääntyminen

Vaikka kasvojesi iho näyttäisi terveeltä, kaulan iho voi kertoa eri tarinaa. Se johtuu siitä, että kaulan iho on ohutta, herkkää ja altis auringon aiheuttamille vaurioille sekä hajusteiden aiheuttamalle valoherkistymiselle. Liike, joka syntyy, kun katsot alaspäin puhelinta tai tietokonetta, syventää kaulan ihon ryppyjä. Lisäksi kaulan ihossa on vähemmän kollageenia kuin kasvojen ihossa. Se on myös venyvämpää kuin esimerkiksi poskien iho ja siksi menettää kiinteyttään ja kimmoisuuttaan iän myötä. Kaikki nämä tekijät lisäävät kaulan ihon veltostumista, ryppyjä, taitoksia, epätasaista ihon sävyä ja rakennetta.

Miten kiinteyttää kaulan ihoa?

Kaulan ihon erityinen hoitaminen ei ole usein osa päivittäistä ihonhoitorutiinia. Useimmat levittävät kasvoille tarkoitetut tuotteet kaulan ja dekolteen iholle sen sijaan, että käyttäisivät alueelle erityisesti suunnattuja tuotteita. Vaikka tämä on jo hyvä alku, kaulan iholle tarkoitettujen tuotteiden käyttäminen ja iholle haitallisten tapojen muokkaaminen voivat auttaa ihoa näyttämään kiinteältä ja napakalta.

1. Käytä kaulan ihoa kiinteyttävää seerumia ammuin ja illoin. Kaulaseerumi on erinomainen tapa lisätä erityistä huolenpitoa kaulalle ihonhoitorutiiniisi. Kaulaseerumit on usein laadittu näkyvästi kiinteyttämään ja vahvistamaan kaulan ja dekolteen ihoa. Levitä seerumi kosteusvoiteen alle. Meidän suosituksemme on Neck Fit Contour Serum.

2. Harjoita kaulalihaksia. Kaulan sivuilla olevat suuret lihakset eivät ole luiden kannattelemat samalla tavoin kuin kasvojen lihakset. Tästä syystä ne ovat luonnostaan kireämmät ja löystyvät helpommin. Kun kaulalihakset heikkenevät ajan myötä, kaulan iho veltostuu. Tekemällä kaulaharjoituksia päivittäin, voit vahvistaa kaulan lihaksia ja saada kaulasi näyttämään pidemmältä ja hoikemmalta.

3. Pidä ruututaukoja. Kaikki kaulan uurteet eivät johdu ikääntymisestä. Pään kallistaminen alaspäin katsoessamme puhelinta tai tietokonetta voi syventää kaulan poimuja nuorellakin. Pitämällä leukaa ylöspäin useammin, voit auttaa vastustamaan syvien juonteiden muodostumista.

4. Vältä hajusteita kaulan iholla. Useat hajuvedet ovat valolle herkistäviä aineita, mikä tarkoittaa, että ne tuottavat vapaita radikaaleja aktivoituessaan auringonvalosta. Tämä tekee ihosi herkemmäksi auringonvalolle ja johtaa ennenaikaisiin ikääntymisen merkkeihin. Jos et tiedä, sisältääkö hajusteesi valolle herkistäviä aineita, kannattaa hajuste levittää vähemmän näkyvälle alueelle.

5. Suojaa kaulan ja dekolteen iho aurinkosuojalla päivittäin. Aurinkovauriot kiihdyttävät ikääntymisen merkkejä, kuten epätasainen ihon sävy, rypyt ja ihon velttous.

6. Käy ammattilaisen suorittamassa kaulahoidossa. Pyydä ihoterapeuttiasi lisäämään kaulan iholle tarkoitettuja tuotteita tai teknikoita hoitojen osaksi. Se voi nopeuttaa näkyvien tulosten saavuttamista.

Vaikka kaulan ihon ulkonäkö on jossain määrin geenien määräämää, voit silti savuttaa parhaan mahdollisen tuloksen ihonhoitorutiinillasi ja elintavoillasi. Ottamalla nämä kuusi tapaa osaksi päivittäistä elämääsi autat pitämään kaulasi ihon kiinteämpänä ja napakampana.